Julkaistu 12.06.2019

Erbilissä viriää toivon kipinä

Ensimmäinen mielikuva Kurdistanin pääkaupungista Erbilistä ajaessamme aamuyöllä lentokentältä kohti kaupungin keskustaa on se, että tämähän tuntuu olevan vaatimattomampi versio Dubaista. Siellä täällä näkyy upeasti valaistuja pilvenpiirtäjiä, kadut ovat leveitä ja hämärässä erottuvat autot vaikuttavat kalliilta – ja ennen muuta kookkailta. Hotellin edessä on yksinäinen vartija. Aulaan mennään metallinpaljastinportin läpi. Se piippaa, mutta väsynyt naisvirkailija haluaa katsoa ainoastaan käsilaukkuuni. Afganistanin massiivisiin ja kärsivällisyyttä kasvattaviin turvajärjestelyihin tottuneena tunnen helpotusta. Muistan lukeneeni, että taannoin eräs matkailusivusto sisällytti Erbilin maailman viiden turvallisimman kaupungin joukkoon.

Vaikka yleinen turvallisuustilanne onkin Erbilissä vakaampi kuin muualla Irakissa, maan väkivaltainen historia näkyy ainakin välillisesti tavallisten ihmisten arjessa. Sodan kokemukset ja ajatukset paosta ovat leimanneet monien sukupolvien elämää. Vain tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Mosul, maan toiseksi suurin kaupunki, joka oli vuosikaudet äärijärjestö Isilin hirmuvallan alla. Kurdialueella onkin edelleen satoja tuhansia maan sisäisiä evakkoja sekä myös Syyrian sotaa paenneita henkilöitä.

Kurdistania koetellut talouskriisi näkyy katukuvassa lähinnä töiden seisomisena monilla rakennustyömailla. Ravintolat täyttyvät hyvissä ajoin ennen iftar-ateriaa, joka lopettaa muslimien pyhän ramadan-kuukauden päiväpaaston auringonlaskun aikaan. Vanhassa kaupungissa sijaitsevassa basaarissa myydään vaatteita, kännyköitä, suuria paljettikoristeita, mausteita ja ruokaa.

Vaikka ulkonaisesti Erbilissä tunnutaan elävän nousukauden alkua, muuttoliikkeen juurisyyt ovat edelleen olemassa näennäisestä vakaudesta huolimatta. Öljyrikkauksien ansiota KRG:n talousrakenne on hyvin yksipuolinen eikä yksityissektori ole kehittynyt toivotulla tavalla. Aluehallinto on ymmärtänyt tarpeen monipuolistaa elinkeinorakennetta; potentiaalia on etenkin maataloudessa ja turismisektorilla. Merkkejä paremmasta on olemassa, sillä taannoiset Ramadan-päättäjäisjuhlallisuudet houkuttelivat ennätysmäärän vierailijoita Erbiliin. Elinkeinoelämän ja teollisuuden kehittämiseen vaaditaan kuitenkin ulkomaisia investointeja ja toimivaa lainsäädäntöä. Esimerkiksi maataloudessa piilevien mahdollisuuksien hyödyntäminen ei ole välttämättä helppoa paluumuuttajalle.

Toisaalta Kurdistanin työllisyystilannetta leimaa kysynnän ja tarjonnan välinen epätasapaino. Varsinkin nuoret – myös paluumuuttajat – haluavat ryhtyä itsenäisiksi yrittäjiksi ilman sopivaa kokemusta tai koulutusta. Keltaisia takseja on jo nyt liikaa. Tapaamani kännykkäkaupan omistaja on jo parin kuukauden jälkeen kyllästynyt pieneen bisnekseensä, joka vaivoin tuottaa elannon. Mutta palveluammatit eivät kiinnosta paikallisia; paremmissa hotelleissa ja ravintoloissa koko palvelushenkilökunta koostuu lähinnä aasialaisesta henkilökunnasta.

Vaikeuksista huolimatta Erbilissä viriää toivon kipinöitä. Paluumuuttajia tarvitaan auttamaan jälleenrakennuksessa ja diasporasta halutaan saada vetoapua. Palaajan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hän pystyy jo lähtömaassa kartuttamaan työelämävalmiuksiaan ja hyödyntämään näitä kokemuksia silloin, kun paluu kotimaahan tuntuu houkuttelevalta. Kurdistanin koulutussektori kaipaa ennakkoluulotonta kokonaisuudistusta. Arvostusta on annettava paitsi virkamiehille, myös kouluttautuneille ammattimiehille ja –naisille.

Taidot ja työ auttavat kotoutumista. Suomella on tästä historiallista kokemusta. Tutkimusten mukaan luovutetun Karjalan evakot pärjäsivät Kanta-Suomessa ajan oloon hyvin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Voidaankin sanoa, että hyvin usein työnteko antoi siirtokarjalaisille elämän tarkoituksen ja auttoi heitä integroitumaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Anne Meskanen

Suurlähettiläs

Johtava asiantuntija | Ulkoministeriö